Helmikuun Meppiterveiset – hyvää ystävänpäivää!

Heti kärkeen minulla on hienoja uutisia Strasbourgin istuntoviikolta: Minut valittiin europarlamentin Yhdysvaltain valtuuskunnan varapuheenjohtajaksi torstaina! Olen äärimmäisen innostunut tehtävästä, varsinkin kun Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaalit tietävät erittäin mielenkiintoista vuotta.

Yhdysvallat on EU:lle tärkein yksittäinen yhteistyötaho. Vaikka yhteistyö ei ole monenvälisissä toimissa, kuten Pariisin ilmastosopimuksessa, onnistunut, USA ja EU tarvitsevat toisiansa. EU:lla on selkeä viesti: kauppapoliittisia törmäyksiä on vältettävä, sillä ne aiheuttavat hallaa kaikille osapuolille. Meidän on pyrittävä rakentavaan yhteistyöhön, huolimatta siitä, kuka milloinkin on vallassa. Matkaan jo helmikuun lopussa Washingtoniin, osana kansainvälisen kaupan valiokunnan delegaatiota. Agendalla mm digitalous, josta kaikki maailman pelurit tavoittelevat nyt kasvua, sekä maailmankauppajärjestö WTO:n kehittäminen. Lue lisää aiheesta tämän linkin takaa.

Europarlamentin Yhdysvaltain valtuuskunnan puheenjohtajisto: varapuheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (S&D), puheenjohtaja Radoslaw Sikorski (EPP) ja varapuheenjohtaja Nicolae Stefanuta (Renew Europe).

EU:n ja Vietnamin kauppasopimus

Viikon isoin asia oli kuitenkin EU:n ja Vietnamin välille solmittava vapaakauppasopimus, minkä parlamentti hyväksyi keskiviikkona. Sopimus on EU:n kunnianhimoisin ikinä kehitysmaan kanssa tehty. Ennen hyväksymistä käytiin kuitenkin keskustelua siitä, vaikuttaako sopimus tarpeeksi Vietnamin käytäntöihin. Vietnamin ihmisoikeustilanne ei ole hyvä ja jotkut eivät tämän varjolla olisi sopimusta halunnut tehdä. Minusta päätöksiin on parempi vaikuttaa teltan sisä- kuin ulkopuolelta (kuten kauppakomissaari Phil Hogan asian ilmaisi).

Nosta käsi, jos sinulla on Vietnamissa tehty älypuhelin tai lenkkarit? Eurooppa ei elä tyhjiössä. Jo nyt Eurooppaan tulee valtava määrä tuotteita Vietnamista, mm edellä mainittuja. Onko parempi a) hyväksyä sopimus joka on jo vienyt työlainsäädäntöä eteenpäin ja antaa mahdollisuuden vaikuttaa myöhemminkin b) olla toimimatta ja käyttää tuotteita business as usual? Sopimus parantaa työntekijöiden asemaa Vietnamissa (mm ILO-sopimusten ratifiointi uusi työlaki) sekä hyödyttää kumpienkin maiden talouksia. Täydellinen kumppani Vietnam ei ole, mutta sopimuksen avulla EU vaikuttaa.

Viikolla komissio päätti myös antaa Kambodžalle elokuuhun asti aikaa muuttaa politiikan suuntaa. Kambodžassahan maan hallitus estää opposition toimintaa ja vangistee tai pahimmillaan jopa tappaa ay-johtajia. Köyhänä maana EU on antanut maan tuoda tulleitta tuotteita EU:n markkinoille, mutta nämä ns. GSP etuudet ollaan nyt poistamassa, ellei parannuksia tapahdu. Vaikea kolikon kääntöpuoli on tietysti monien köyhien naisten työpaikan riippuminen näistä tehdastyöpaikoista. EU:n viesti on kuitenkin nyt selvä: ihmisoikeudet eivät ole neuvoteltavissa. Valmistelin oman ryhmäni kannan kauppavaliokunnassa parlamentin tuelle komission linjaukseen.

https://www.facebook.com/kumpulanatri/videos/2951473048263745/

Muut asiat täysistunnossa

Strasbourgissa käsittelyssä oli muitakin tärkeitä aiheita. Toukokuussa valittu parlamentti otti ensimmäistä kertaa kantaa tekoälyyn, juuri ennen ensi viikkoa, jolloin komissio kertoo suunnitelmistaan tekoälyn ja datastrategian suhteen. Parlamentin kanta oli kuluttajalähtöinen: Tekoäly luo valtavasti uusia mahdollisuuksia, mutta myös kansalaisten oikeudet muistettava: automaatio ei saa tarkoittaa syrjintää tai vastuun pakoilua.

Mepit ilmaisivat myös huolensa naisten väkivaltaisesta silpomisesta, EU etsii keinoja puuttua asiaan. Jos saisin lopettaa yhden asian maailmassa, tyttöjen väkivaltainen silpominen olisi aivan listan kärkipäässä. Silpomista ei pidä sietää, siitä on tehtävä loppu.

Suomelle tärkeitä sähköverkkohankkeita EU-rahoituskelpoiseksi

Parlamentti hyväksyi myös Euroopan yhteisten energiahankkeiden listan. Jotta pääsemme EU:n kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, tarvitsemme panostuksia sähköverkkoihin. Uusi lista ei ole täydellinen, mutta kolme neljäsosaa siitä on juuri kaivattuja sähköverkkoprojekteja. Suomesta listalla mm. Pohjois-Suomessa voimajohto Ruotsiin ja CrossFlex -hanke (Suomi + Ahvenanmaa ja Viro). Kummatkin tärkeitä, jotta uusiutuvien määrä voidaan kasvattaa. Komission on pikaisesti varmistettava, että jatkossa hankkeiden sääntelykehys on vielä ilmastosopivampi. Ilmasto ei odota!

Energiahankkeiden listalla olevat hankkeet voivat hakea rahoitusta Verkkojen Eurooppa -ohjelmasta (CEF). Saman rahoitusvälineen kautta voidaan saada tukea keskeisille liikenneinvestoinneille. Suomen hallitus on aktivoitunut hakemaan Verkkojen Eurooppa -rahoitusta myös tärkeille raideinvestoinneille. On hienoa, että Suomi on hyödyntämässä EU:n tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia! Olemme olleet valtavia askeleita Ruotsia jäljessä. Erityisesti koko pääradan investoinnit aina Helsingistä Tampereelle ja Oulusta Haaparantaa ovat keskeisiä Suomen elinvoimaisuuden ja päästöjen vähentämisen kannalta.

Itsehän toimin viime vaalikaudella kyseisessä paketissa ryhmäni neuvottelijana. Neuvotteluissa Suomen päärata Helsingistä aina Seinäjoen ja Oulun kautta Tornioon ja aina Luulajaan saakka saatiin nostettua Euroopan ydinverkkokäytävien listalle.Tällöin myös Vaasan sataman investointeihin tulisi voida hakea ydinverkkokäytävää tukevaa rahoitusta.

https://www.facebook.com/kumpulanatri/videos/2540181989582710/

Elements of AI

Oletko kuullut verkkokurssista elementsofai.com? Jos et vielä, nyt kannattaa tutustua! Järjestin helmikuun ensimmäisellä viikolla Brysselissä näyttelyn tästä Helsingin Yliopiston ja Reaktorin kehittämästä mahtavasta ja kaikille avoimesta verkkokurssista. Kurssi on myös ajankohtainen Euroopassa, päättihän Suomi EU-puheenjohtajuuskautensa päätteeksi antaa Euroopan kansalaisille aineettoman lahjan ja kääntää verkkokurssin kaikille EU:n virallisille kielille. Nyt tavoitteena on kouluttaa prosentille eurooppalaisista perustiedot tekoälystä, joka puhuttaa Euroopassa valtavasti.

Kurssi on mahtava tapa edistää tekoälyä, sillä se murtaa siihen liittyviä myyttejä. Lisäksi kurssi puree myös teknologia-alalla vallitsevaan miesvaltaisuuteen. Pohjoismaissa kurssin suorittaneista jopa 50% on naisia, muuallakin maailmassa yli 40%. Lisäksi kurssin myötä HY:n tietojenkäsittelytieteen naishakijoiden määrä on kasvanut roimasti! Hienoa, tällaista lisää.

Myös sisämarkkinoista ja digitalisaatiosta vastaava komissaari Thierry Breton piipahti näyttelyssä!

Lopuksi vielä savolaiset huomio, saavun huomenna lauantaina 15.2. Kuopioon kahvitilaisuuteen! Tule juttelemaan ja kuulemana EU-kuulumiset Ramin konditoriaan klo 10-11. Lisätietoa tämän linkin takaa.

17.3. olen puolestani Kauhajoella puhumassa EU:n digitalisaation tilasta Etelä-Pohjanmaan liiton tapahtumassa.

Ollaan yhteyksissä!

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.