Kirjoitus Demokraatissa: Työväenliike 2.0

Koronan myötä muutamassa viikossa on otettu vuosien digiloikka. Mikään ei aja muutosta yhtä nopeasti kuin pakko. Uusien digitaalisten käyttösovellusten mahdollisuudet ovat valtavat.  Moninkertaistuvasta tietomäärästä saadaan johdettua viisaampaa päätöksentekoa ja parempia palveluita varoittamaan esimerkiksi katastrofeista, kolareista tai sydänkohtauksista.

Koronasovelluksen avulla voitaisiin oikeasti helpottaa tartuntojen jäljittämistä. Tämän pyörityksen keskellä on tärkeää muistaa, että kehitys voi johtaa myös vääriin lopputuloksiin. Vaikkei Suomessa ole akuuttia uhkaa väärinkäytöksistä, jokapäiväisessä elämässämme mukana kuljettamamme teknologia luo jättiryityksille ja muille toimijoille mahdollisuuksia, joista Neuvostoliiton KGB osannut edes unelmoida.  

Datan ja teknoälyn avulla massavalvontaa harjoittava taho voi tietää ihmisestä kaiken: sairaudet, ruumiinlämmön, verenpaineen – ja yhdistettynä sosiaalisen mediaan myös poliittiset mieltymykset. Kaikki tämä ”biometrisen datan” kerääminen voi johtaa pahimmillaan siihen, että markkinoimisen sijasta tunteitamme aletaan manipuloida.

”Kehitys voi johtaa myös vääriin lopputuloksiin.”

SAIN VASTIKÄÄN vastuulleni muodostaa europarlamentin kannan Euroopan datastrategiaan. Siihen, miten Eurooppa tulevina vuosina hyötyisi parhaiten kaikesta siitä tiedosta, jota alati kehittyvät laitteet ja lisääntyvät sensorit keräävät. Datan määrä kasvaa valtavasti etenkin teollisuudessa. Tehtävänäni on pohtia, miten tietomassan voisi valjastaa parhaiten Euroopan kansalaisten, valtioiden ja yritysten hyödyksi. Potentiaali kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen ja ilmastokestävän yhteiskunnan luomiseen on valtava.

KONEET, ROBOTIT ja tekoäly vähentävät suorittavan työn tarvetta. Mutta en usko, että uudet mahdollisuudet ja teknologia hävittävät työpaikat Suomesta niin, ettei työväen edunvalvonnalle ja omalle puolueelle olisi enää tarvetta. Uusi luo uutta – uusi teknologia synnyttää uusia työpaikkoja ja ammattinimikkeitä, joita emme vielä osaa kuvitellakaan.

Muuttuva maailma luo tarvetta uudenlaisille poliittisille vaatimuksille, digitaalisen ajan Forssan   ohjelmalle. Teknologian kehitys on niin nopeaa, että tulevaisuuden pelisäännöistä on päätettävä tänään. Kun koneiden ja laitteiden jatkuvasti käyttäjiensä suorituksista keräämät tiedot yhdistetään biometrisen datan mahdollisuuksiin, voi työntekijä löytää itsensä jo lähitulevaisuudessa uudenlaisesta tilanteesta. Lisääntyvä tieto voi johtaa parantuviin suorituksiin – tai väärin käytettynä syrjintään vaikka rekrytointivaiheessa. Kun sähköinen maailma painaa päälle, on tärkeää kysyä, milloin työntekijällä on oikeus ”kirjautua ulos”.

Onneksi asioihin voidaan vaikuttaa yhdessä, ja uhkakuvista ei tarvitse tulla tosia. Näen, että juuri EU:lla on markkinakokonsa vuoksi mahdollisuus parantaa maailmaa, digitaalistakin, yhdessä. Kiitän SDP:ssä viime vuosina tehtyä ohjelmatyötä, vastauksia on haettu tulevaisuus edellä. Digitaalisuus muuttaa maailmaa, tervetuloa mukaan kääntämään ruoria – minne sitten mennään!

Kirjoitus on julkaistu 28.5. julkaistussa Demokraatissa.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.