Historiallinen ja surullinenkin hetki, kun käytin puheenvuoron tiistaina parlamentissa keskustelussa UK/EU -kauppa – ja yhteistyösopimuksesta. Parlamentti äänesti sopimuksen hyväksymisestä äänin 660-5, ja näin siirrymme eteenpäin Brexitin käsittelystä ja alamme rakentaa uutta suhdetta EU:n ja Iso-Britannian välille. EU ja Iso-Britannia tarvitsevat toisiansa, ja meillä on jatkossakin paljon saavutettavaa yhteistyön saralla, esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa ja arvoihin perustuvan ulkopolitiikan suhteen. Sopimus mahdollistaa EU:n ja UK:n välisten erimielisyyksien strukturoidun käsittelyn ja avaa mahdollisuuden viime kädessä jopa taloudellisten sanktioiden asettamiseen riitatilanteissa. Oma voimakas toiveeni kuitenkin on, ettei suhteitamme tulevaisuudessa määrittele ristiriidat vaan yhteistyö, ja sitä rakennamme aktiivisesti myös Euroopan parlamentista käsin!