Kaksi vuotta Brexitistä

On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Iso-Britannia lähti Euroopan unionista. Tasan tarkalleen 31.1.2020 ensimmäisen kerran unionin historian aikana jäsenmaa jätti unionin. Siihen asti unioni oli vain laajentunut. EU-eron jälkeen käynnistynyt siirtymäaika kesti vuoden 2020 loppuun, johon asti Britannia oli osa sisämarkkinoilta ja tulliliittoa. Myös EU-lainsäädäntöä sovellettiin Britanniaan, mutta sillä ei enää ollut päätöksentekovaltaa unionissa. Lopullinen ero myös sisämarkkinoiden ja tulliliiton osalta tapahtui vuoden 2021 alusta.

Lähtö unionista tarkoitti monen asian muuttumista: ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n ja Britannian välillä päättyi. Opiskelijoille EU-ero on tarkoittanut sitä, ettei Iso-Britannia ole mukana Erasmus+ -ohjelmassa, jonka kautta voi lähteä opiskelijavaihtoon toiseen jäsenmaahan. Myös minulle rakas roaming-vapaus loppui Iso- Britanniaan matkustaessa ja britannialaisilta EU-reissuilla. Tavaroiden vapaa liikkuvuus päättyi Britannian ja muun EU:n kesken. Tullimuodollisuudet ja -tarkastukset edellyttävät yrityksiltä lisätyötä ja sopeutumista. Brexitillä on ollut huomattavia negatiivisia vaikutuksia Britannian talouteen. Se nähdään, nyt selvästi, vaikka Covid-19-pandemia on vaikuttanut voimakkaasti muidenkin maiden talouksiin. 

Vaikkei Iso-Britannia ole enää unionin jäsen, se on kuitenkin osa Eurooppaa. Yhteistyö jatkuu nyt eri muodossa, yhtenä perustana neuvoteltu ja kivuliaasti toimeenpantava uusi kauppa- ja yhteistyösopimus. Yhteistyötä tarvitaan naapurin kanssa, jotta uusi arki saadaan sujumaan. Ja monissa kansainvälisissä kysymyksissä voidaan toimia tiiviisti yhdessä, oli sitten kysymys ilmastonmuutoksesta, terveyskriiseistä taikka järjestäytyneestä rikollisuudesta. Molemminpuoleisia etuja on paljon!

Ensimmäinen kuva on otettu Labourin MEP Teresa Griffinin kanssa brittikollegoiden viimeisenä työpäivänä – yksi monista brittimepeistä, joita on ikävä. Viimeinen kuva on vuodelta 2019, kun tapasin Labourin parlamenttiryhmän puheenjohtajan Richard Corbettin. #Brexit #EuropeanParliament #UK

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.