S&D ryhmän johto vieraili Helsingissä

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina Euroopan Parlamentin S&D ryhmän johto vieraili Miapetran sekä Eero Heinäluoman vieraina Suomessa. Muun muassa puolueen puheenjohtaja Iratxe Grazia-Perez sekä varapuheenjohtajat Heléne Fritzon, Alex Agius Saliba, Gabriele Bischoff, Simona Bonafé, Biljana Borzan, Mohammed Chahim ja Pedro Marques tulivat tutustumaan kesäiseen Helsinkiin ja vaihtamaan ajatuksia SDP:n eri edustajien kanssa. Tavoitteena oli puhua eurooppalaisesta yhteistyöstä sekä muuttuvasta ulko- ja turvallisuupoliittisesta tilanteesta. Vierailu oli kaiken kaikkiaan onnistunut tapaamisten, kokousten sekä sään osalta. Tapahtumapaikkana oli Sosiaalidemokraattisen puolueen historian kannalta merkittävä Paasitorni.

Tapasimme viestintä- ja liikenneministeri Timo Harakan sekä Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen. Keskustelimme heidän kanssaan ilmaston muutoksesta ja siitä millaisia ratkaisuja kaupungit sekä valtionjohto voivat tehdä vihreän siirtymisen edistämiseksi. Myöhemmin kävimme myös ajatustenvaihtoa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin kanssa. Tiistaina päivä alkoi ministeri Annika Saarikon puheella, jossa hän otti esille Suomen näkökulman Ukrainan sodan sosiaalisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin. Tärkeitä huomioita tuotiin esille myös puolustus ja turvallisuuspoliittisessa paneelikeskustelussa, jossa puhujina toimivat tutkija Hanna Ojanen, europarlamentaarikko Sven Mikser sekä kansanedustaja Kimmo Kiljunen. Vierailu huipentui tapaamiseen pääministeri Sanna Marinin kanssa. Eri puhujat sekä ryhmän johto yhtyivät samaan sanomaan; yhteisiin tavoitteisiin päästään vain hyvällä yhteistyöllä poliittisen ryhmän sisällä sekä muiden toimijoiden kanssa.

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.