Digitaaliset oikeudet on turvattava myös seksuaaliterveyteen ja aborttiin liittyen

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös kumota Roe v. Wade siirsi kelloja taaksepäin naisten oikeuksien suhteen. Uuden päätöksen mukaan Yhdysvaltain perustuslaki ei enää takaa kansalaisille oikeutta aborttiin, va an asiasta päätetään osavaltiotasolla. Euroopan parlamentti hyväksyi kesäkuun täysistunnossaan päätöslauselman, jonka mukaan turvallinen abortti on ihmisoikeus. Heinäkuun alussa parlamentti hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan oikeus turvalliseen ja lailliseen aborttiin tulisi sisällyttää EU:n perusoikeuskirjaan. Lauselmassa vaaditaan Yhdysvaltoja hyväksymään lakiesitys, joka suojelisi aborttioikeutta liittovaltiotasolla. Naisten oikeus omaan kehoon ja tarvittavaan terveydenhoitoon, kuten lailliseen ja turvalliseen aborttiin, on ollut pitkän kamppailun tulos. Nyt tähän kamppailuun liittyy uusia, vakavia ulottuvuuksia.

Kuten Helsingin Sanomat uutisoi (27.6.), amerikkalaisten naisten yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta nakerretaan monin kerroin. Jo nyt Yhdysvalloissa naisten hakuhistoriaa, paikkatietoja- tai kuukautiskiertoa seuraavien sovellusten dataa on kaiveltu oikeudessa ja käytetty todisteena raskauden keskeyttämisestä syyttämiseen sikiötä suojelevien lakien pohjalta. Toistaiseksi nämä oikeudet ovat olleet pistemäisiä voittoja yksittäisissä lakiprosesseissa.

Tämä on tärkeä muistutus meille kaikille: Ilman digitaalisia oikeuksia teknologinen kehitys voi entisestään voimistaa yksilön oikeuksia rajoittavien päätösten vaikutuksia. Naisten oikeuksia rajoittava kehitys on näkyvissä Euroopassa, muun muassa Puolassa. Puolan suunnitelma perustaa rekisteri raskaana olevista naisista – ottaen huomioon maan erittäin tiukan aborttipolitiikan – on hyvin huolestuttava. Eurooppa on eturintamassa luomassa uusia oikeuksia digitaaliselle ajalle. Eurooppalaisia suojaa muutama vuosi sitten voimaan tullut yleinen tietosuoja-asetus GDPR, joka turvaa henkilökohtaisia tietojamme internetissä. Tämä on vain yksi kovalla työllä luomistamme oikeuksista digitaalisella ajalla. Oikeus olla työnantajan tavoittamattomissa vapaa-ajalla, oikeus välttyä kohdennetulta mainonnalta ja oikeus tulla kohdelluksi ihmisenä eikä datapisteenä ovat muutamia esimerkkejä oikeuksista, joita Euroopan unioni on ajamassa digiajalle.

Toistaiseksi nämä oikeudet ovat olleet pistemäisiä voittoja yksittäisissä lakiprosesseissa. On tullut aika kirjata Euroopan digitaaliset oikeudet yhteen dokumenttiin. Euroopan unionin perusoikeuskirja on tehty aikana, jolloin tekoälyn, datan ja digitalisaation läpäisemä yhteiskunta oli vielä kaukana. Tänä keväänä Euroopan komissio, neuvosto ja parlamentti julkaisivat yleisiä periaatteita ja suuntaviivoja käsittelevän julistuksen. Tämä on hyvä alku ja pyrkii ohjaamaan kaikkea EU:n toimintaa. Selkeästi kirjatut oikeudet muodostavat selkänojan, joka antaa politiikalle suunnan digitaalisella ajalla. Näin emme jätä arvojamme teknologian armoille. On aika pohtia Euroopan perusoikeuskirjan uudistamista digiaikaan.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 14.7.2022

Tagit

Tutustu lisää

Uutiskirje

Pysy ajantasalla viimeisimmistä kuulumisista suoraan EU- kentältä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.