Unohtiko Orpon hallitus vedyn?

 Eurooppa on tekemässä suurta vetysiirtymää, joka kiihtyi toimenpiteiden valmistumiseen päättyvällä kaudella. Nyt on toiminnan aika. Pelkään, että Suomi jää kelkasta samalla tavalla kuin kävi tuulivoiman kanssa. Emme ehtineet mukaan kokonaiseen ekosysteemiin, esimerkiksi valmistamaan myös tuotteita tai mukaan EU-tukien kotouttamiseen. Jos Suomi olisi tällä kertaa ajoissa, voisimme vielä ehtiä vetymurrokseen mukaan”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi SuomiAreenan Suomen vetyklusterin paneelikeskustelussa. 

“Suomella on edellytykset tuottaa vähintään kymmenen prosenttia EU:n päästöttämästä vedystä. Marinin hallituksen ääneen lausumaa tavoitetta ei kai ole hylätty. Onnistuaksemme tarvitsemme kuitenkin sekä vedyn nostamista mukaan hallituksen EU-vaikuttamisen ohjelmaan. Orpon hallitus ei mainitse vetyä kertaakaan EU-vaikuttamisen ohjelmassaan”, Kumpula-Natri ihmettelee.

Vety on tärkeä osa vihreää energiasiirtymää, jota on vauhditettava sekä ilmastonmuutoksen että venäläisen fossiilienergian korvaamiseksi. Euroopan komission lukujen mukaan Euroopassa investoitiin uusiutuvaan energiaan viime vuonna 73 gigawatin verran, joka vastaa 13 miljardia kuutiota kaasua. Arvioiden mukaan tänä vuonna investoidaan 79 gigawatin verran uusiutuvaan energiaan. Tämä vastaa 15 miljardia kuutiota kaasun tuonnin vähentämistä Venäjältä. Viime vuonna tuonti oli 41 miljardia kuutiota (23 putkikaasuna ja 18 LNG:tä laivakuljetuksin). 

– Jos investointitahti tuuleen ja aurinkoon jatkuu, on Euroopalla mahdollisuus irrottautua kokonaan venäläisestä kaasusta parissa vuodessa! Turvallisuudesta EU:ssa puhuttaessa Suomen hallituksen pitäisi puhua vahvasti investoinneista tuuleen ja aurinkoon, Kumpula-Natri kiteyttää. – En täysin luota kaikkien hallituksessa ymmärtäneen vihreän siirtymän ja turvallisuuden linkittymistä. 

Suomessa ollaan jo hyvällä tiellä, kun sähkön tuotannossa olemme jo 98 prosenttisesti omavaraisia ja lähes päästöttömiä. Suomen suurin investointipotentiaali on edelleen julkilausutut yhtiöiden vihreän siirtymän investoinnit, yli 200 miljardin arvosta. Siitä yli puolet on tuulivoimainvestointeja , erityisesti merituulivoimahankkeita.

“Fossiilisilla polttoaineilla ja turpeella katetaan edelleen kuitenkin noin 30% energian kokonaiskulutuksesta” Kumpula-Natri toteaa. “Vedyn ja tuulivoiman potentiaali kulkee käsi kädessä, molempien edistäminen sekä leikkaa päästöjä että luo toinen toisilleen kysyntää ja sitä kaivattua investointivarmuutta. Vedyn jalostaminen esimerkiksi ammoniakiksi korvaisi venäläistä lannoitetta ja kysyntää syntyy myös meriliikenteeseen ja räjähteiden valmistuksessa. Minä laittaisin paukkuja tämän klusterin ympärille. Vedyn vientimahdollisuuksiakaan ei tule väheksyä. Syksyllä odotetaan EU:n tukipäätöksiä myös ensimmäisiin ylikansallisiin eurooppalaisiin vetyverkkoihin. “

“Nyt on Orpon aika ryhtyä toimeen ja laittaa puheet toimiksi ja konkretisoida toiminta niin kotimaan toiminnassa kuin EU vaikuttamisessa. Vuoden aikana ei ole kuultu hallitukselta miltään uusia linjauksia, millä Suomi toteuttaa teollisen kasvun. Suomella ei ole varaa jäädä syrjään vihreän siirtymän mahdollisuuksista”, kolmen viikon kuluttua Euroopan parlamentista eduskuntaan siirtyvä Kumpula-Natri vaatii. 

Tagit

Tutustu lisää