Miapetra Kumpula-Natri ehdolle eduskuntavaaleissa
SDP:n EU-parlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri lähtee ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Vuodesta 2014 europarlamentaarikkona toimineen Kumpula-Natrin vaalipiirinä on Uusimaa. Hän oli ennen europarlamentaarikkokausiaan kansanedustajana vuodesta 2003 mutta edusti silloin Vaasan vaalipiiriä. Kumpula-Natri, 50, sanoo päätöksen olleen vaikea, mutta kyselyiden ja puoluejohdon kanssa käydyn keskustelun jälkeen hän päätyi lähtemään ehdolle kotimaassa kesken meppikauden. ”EU:ssa on iso murros käynnissä, ja työ täällä […]
Tulevaisuuden kasvua tehdään kunnianhimoisella ja oikeudenmukaisella ilmastopolitiikalla
Perussuomalaiset ovat esittäneet uusimmassa energia- ja ilmastopoliittisessa linjapaperissaan muun muassa päästökaupan keskeyttämistä. Päästökaupan tarkoituksena on pitää teollisuus- ja energiantuotantolaitosten sekä Euroopan talousalueen sisäisen lentoliikenteen kasvihuonekaasupäästöt koko EU:n päästökauppasektorille asetetun päästökaton rajoissa ja ohjata uudet investoinnit puhtaimpiin. Järjestelmä toimii ja siksi sitä jatketaan. – EU-maat ja Euroopan parlamentti pääsivät juuri neuvottelutulokseen päästökaupan jatkosta vuoteen 2030 saakka. […]
Kolumni: Tytöttelystä bisnekseen
Teksti on alunperin julkaistu kolumina Demokraatti lehdessä 23.12. Lue se täältä: https://demokraatti.fi/miapetra-kumpula-natri-tytottelysta-businekseen Sukupuolten välinen epätasa-arvo on yhä ongelma yritysten hallintoelimissä. Lokakuussa 2021 vain 30,6 prosenttia hallintoelinten jäsenistä ja 8,5 prosenttia hallintoelinten puheenjohtajista EU:ssa oli naisia. Samana vuonna Suomessa 29,3 prosenttia hallintoelinten jäsenistä oli naisia, mikä jättää meidät juuri alle EU:n keskiarvon. Yritysten johtorakenteet ovat pysyneet […]
Puheeni täysistunnossa Inflation Reduction Act:ista 14.12.
Puheeni täysistunnossa 14.12. Yhdysvaltojen Inflation Reduction Act -paketista. Madam President, dear Commissioner and Minister Bek, It’s overwhelmingly positive that the USA is finally also investing in climate change and engaging for these actions in the Inflation Reduction Act, just as we debated with the colleagues ten days ago in the Congress. Also we […]
Puheenvuoroni täysistunnossa Ukrainan tilanteesta
Puheeni täysistunnossa 15.12.2022. Keskustelun aiheena Venäjän infrastruktuuriin ja siviilialueille kohdistuneiden iskujen vaikutus Ukrainan humanitaariseen tilanteeseen.
Kauppa, turvallisuus ja demokratia -keskustelutilaisuus Vaasassa 13.1.
Kauppa, turvallisuus ja demokratia -keskustelutilaisuus Vaasassa 13.1. Tule mukaan afterworkeille Vaasan Sokos hotelliin 13.1. klo 16:30 – 17:30. Mukana keskustelussa ovat europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri, Vaasan Suomi-Amerikka -yhdistyksen puheenjohtaja Jasmin Granholm ja Mikael Hallbäck Pohjanmaan kauppakamarilta. Keskustelussa pohditaan miten Europarlamentissa voidaan edistää alueen mahdollisuuksia muuttuvassa maailmantilanteessa, vetääkö vienti, onko alueella veto- ja pitovoimaa? Saadaanko […]
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrille uusi kotimaan avustaja ja harjoittelija
Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) toimisto täydentyi uudella kotimaan avustajalla. Anita Hellman siirtyi tehtävään Teollisuusliitosta, hän vastaa erityisesti kotimaan politiikan seuraamisesta ja yhteyksistä sekä viestinnästä ja tilaisuuksista. ”Olen innoissani päästessäni mukaan Kumpula-Natrin tiimiin. Yhtenäinen Euroopan Unioni on ratkaisevassa roolissa siinä, että pystymme parhaalla tavalla vastaamaan tämän hetken suuriin haasteisiin. ”Miapetra tekee vaikuttavaa, tulevaisuuteen katsovaa työtä tämä eteen, on […]
Hae harjoitteluun S&D-ryhmälle
Hox! Työtarjous! Oletko kiinnostunut Euroopan unionissa työskentelystä, tai tunnetko nuoren, joka haluaisi kokemusta kansainvälisistä ympyröistä? Nyt on hyvä mahdollisuus tarjolla, sillä meppien Miapetra Kumpula-Natrin ja Eero Heinäluoman edustamassa Euroopan parlamentin demariryhmässä (Socialists and Democrats in the European Parliament) on auki haku 28.10. saakka mielenkiintoiseen harjoittelupaikkaan. Harjoittelu alkaa 20.2.2023 ja päättyy 19.7.2023. Mitä? Sosialistien ja demokraattien […]
Puheenvuoroni täysistunnossa Venäjästä
5.10.2022 Strasbourg Miapetra Kumpula-Natri (S&D). – Mr President, Europe has a common and sharea common understanding and it’s very clear we stand with Ukraine to help it defendits territory, each square meter, and to stay a sovereign state. We need to make the world see that any threat to the Russians is from their ownpresident. […]
Turvallinen talvi: Aamukahvitilaisuus Tampereella 30.9.
Tervetuloa kuulemaan MEP Miapetra Kumpula-Natrilta ajankohtaisia Eurooppa-asioita aamukahvin äärelle. Paikalla myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen sekä muita paikallisia päättäjiä. Aika: pe 30.9. 09-10 Paikka: Café Siilinkari, Hämeenkatu 8 Tervetuloa!