Tekoälyseminaari 7. maaliskuuta: Maailman ensimmäinen tekoälylaki on valmis – mitä seuraavaksi?

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan kanssamme tekoälystä ja tekoälyasetuksesta! Samalla kun tekoäly muuttaa yhteiskuntaa, taloutta ja arkeamme, maailman ensimmäinen tekoälylainsäädäntö valmistuu Euroopan unionissa kevään 2024 aikana. Sen kunniaksi MEP Miapetra Kumpula-Natri (S&D) kutsuu sinut keskustelemaan tekoälystä, tekoälyasetuksesta, sekä niiden vaikutuksista yhteiskuntaan yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Ohjelmassa kuulemme asiantuntijoiden näkemyksiä tekoälystä niin työn, innovaatioiden, julkisen sektorin kuin kansainvälisen politiikan […]

Kumpula-Natri neuvottelee mikromuovisaasteen estämistä koskevaa lainsäädäntöä

Ympäristölle haitallisten mikromuovien leviämiseen on välttämätöntä puuttua lainsäädännöllä. Mikromuovit ovat paitsi haitallisia ympäristölle, myös kulkeutuvat ihmiskehoon. Yksi suurimmista tahattomista mikromuovin aiheuttajista ovat muoviteollisuuden käyttämät muovipelletit. Niitä  päätyy ympäristöön suurimmaksi osaksi virheellisen käsittelyn johdosta, esimerkiksi kuljetuksessa tai tuotannossa.  -“EU:ssa pääsi vuonna 2019 ympäristöön 52  – 184 000 tonnia muovipellettejä. Ne eivät hajoa eikä niitä voida poistaa […]

Kumpula-Natri: Venäjän pakotteiden kierron on loputtava

Ukrainassa on käyty raakalaismaista sotaa kohta jo lähes kaksi vuotta. Europarlamentin kauppavaliokunnan Venäjä-seurantaryhmän uutena puheenjohtajana toimiva europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri nosti parlamentin täysistunnossa esille Venäjän vastaisten pakotteiden valvonnan ja tehokkuuden merkityksen osana Ukrainan tukemista. ”On hienoa ja tärkeää, että jaamme edelleen yhteisen vahvan tahdon Ukrainan tukemiseksi niin poliittisesti, sotilaallisesti ja taloudellisesti. Neuvoston on päästävä ratkaisuun 50 […]

Europarlamentaarikko Kumpula-Natrin kabinettiin uusia jäseniä

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin toimistossa joulukuussa aloittivat uutena erityisavustajana Roosa Pöyhönen ja harjoittelijana Maarit Bezemer. Erityisavustajana aloittanut Roosa Pöyhönen on aiemmin työskennellyt eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen erityisavustajana ja Demarinaisten toiminnanjohtajana. Kabinettiin Pöyhönen siirtyi viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:stä. Pöyhösen vastuulla tulevat olemaan mediasuhteet, työ- ja tasa-arvoasioiden edistäminen, sekä kabinetin hallintotehtävät. ”On hienoa aloittaa työt kabinetissa. Mepin erityisavustajana […]

Kumpula-Natri: Uhka pientalojen omistajille ja kesämökeille vältetty – tuki korvaa pakolliset remontointivaatimukset

Vuonna 2021 Euroopan komissio esitti ehdotuksia päivitetyiksi säännöiksi rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi Euroopassa. Ehdotus on tärkeä kotitalouksien energialaskujen vähentämiseksi ja Euroopan riippuvuuden vähentämiseksi venäläisestä kaasusta. Ehdotus on saanut voimakasta kritiikkiä siitä, että se sisältää pakollisia remontointivaatimuksia taloille, joilla on matala energiatehokkuus. Tämä on saanut monet pientalojen ja kesämökkien omistajat miettimään, mitä tämä merkitsisi heille ja mitä […]

Kumpula-Natri Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan täysjäseneksi

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri on nimitetty Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan täysjäseneksi. Samalla Kumpula-Natri on nimitettiin valiokunnan alaisen Venäjän seurantaryhmän puheenjohtajaksi. ”Euroopan unionilla on huomattava rooli kansainvälisen kaupan edistämisessä, se on EU:n yksinomaista toimivaltaa, jonka parlamentaarinen vastuu tapahtuu kauppavaliokunnan kautta. Valiokunnassa käsitellään valtavaa kirjoa asioita eri maiden kauppasopimuksista myös kaupan alan lainsäädäntöön (kuten standardiessentiaalipatentteihin)”, Kumpula-Natri kommentoi. […]

EU:n tekoälysäädös viime metreillä

Paljon puhuttu ja odotettu Euroopan unionin tekoälyasetus (AI Act) alkaa olla valmis. Kun juhlimme keskiviikkona kuudes joulukuuta Suomen itsenäisyyttä, Euroopan parlamentin, jäsenmaiden hallitusten neuvoston ja komission edustajat kokoontuvat neuvotteluun tavoitteena saada asetus valmiiksi. Parlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (S&D) on toiminut Euroopan parlamentin tekoälystä vastaavan erityisvaliokunnan (AIDA) varanpuheenjohtajana sekä ryhmänsä edustajana tekoälyasetuksen neuvotteluissa teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa. […]

MEP Kumpula-Natrin ja MEP Eero Heinäluoman talviseminaari: aiheina tekoäly sekä EU:n ja Venäjän suhteet

Ohjelmassa MEP Miapetra Kumpula-Natrin ja mediatutkija, professori Anu Koivusen keskustelua digitalisaatiosta ja demokratiasta sekä MEP Eero Heinäluoman ja ulkoaisianvaliokunnan puhjeenjohtaja Kimmo Kiljusen keskustelua EU:n ja Venäjän suhteista perjantaina 24.11.203 klo 15 Helsingin Paasitornissa (tila Karhunpuisto-Brahenkenttä). Tilaisuus seurattavissa ja katsottavissa jälkikäteen myös livelähetyksenä Facebookissa. Digitalisaatio ja tekoäly muuttavat sekä yhteiskunnan ja talouden rakenteita että ihmisten arkea. EU on […]

Kumpula-Natri EU:n pakkausasetuksesta: ”Muovin lisääminen ei ole kestävä ratkaisu”

Euroopan parlamentti käsitteli ja äänesti pakkaus- ja pakkausjäteasetuksesta täysistuntoviikollaan Strasbourgissa. Täysistunto hyväksyi Kumpula-Natrin muutosehdotuksen, jossa määritellään komposiitti: kartonki ei ole muovia, jos siinä on muovipinnoite (alle 10% muovia). Kuitupakkauksia ei kielletä ravintoloissa. ”Uudelleenkäytettävät, ja muutamien pesukertojen jälkeen poisheitettävät fossiiliset muovipakkaukset eivät ole kierrätettäviä, vaan niitä parempi on kierrätettävä kuitupohjainen paperi ja pahvi. Kuitukierrätystä ei tule […]

Kumpula-Natri: Uusien rekkojen päästöjä vähennettävä selkeästi nykyisestä

Parlamentti päätti aamulla kantansa asetukseen, jonka tavoitteena on asettaa uudet raja-arvot uusien raskaiden ajoneuvojen, kuten rekkojen, bussien ja perävaunujen, hiilidioksidipäästöille. Parlamentti lähettääkin kolmikantaneuvotteluihin selkeän viestin uusien raskaiden ajoneuvojen päästöjen vähentämisestä 10 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoden 2019 tasoon. Parlamentin esitykseen saatiin myös mukaan Suomelle tärkeitä poikkeuksia kaikkein raskaimpien ajoneuvoyhdistelmien käytöstä. Tätä työtä europarlamentaarikko Miapetra […]