Energiainvestoinneille tilaa linjakkailla EU-päätöksillä

Euroopan unionin jäsenmaiden johtajat kerääntyvät torstaina ja perjantaina huippukokoukseen antamaan suuntaviivat EU:n energiapolitiikalle aina vuoteen 2030 asti. Pohjaksi esitetty yhden tavoitteen linja, päästöjen vähentäminen, on periaatteessa oikein, mutta riittämätön luomaan investointivarmuutta. Päästökaupan ulkopuolella ovat kokonaan esimerkiksi liikenne ja lämmitys, joilla on merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri edellyttää EU:n jäsenvaltioiden johtajilta pitkäjänteisyyttä: ”Huippukokouksen päätösten on […]

Demarimepit Jaakonsaari ja Kumpula-Natri Kataisen tukena – kohti työpaikkoja ja kasvua

Euroopan parlamentti on tänään äänestänyt ja hyväksynyt uuden EU-komission. Parlamentin jäsenet tekivät äänestyspäätöksensä täysistuntoa edeltäneiden viikkojen aikana pidettyjen komissaarikuulemisten pohjalta. Myös Suomen pääministerin tehtävät keväällä jättänyt Jyrki Katainen on saanut EU-parlamentilta siunauksen valinnalleen komission kasvusta, työllisyydestä ja taloudesta vastaavaksi varapuheenjohtajaksi. Parlamentin suomalaiset demariedustajat Miapetra Kumpula-Natri ja Liisa Jaakonsaari tukivat Kataisen valintaa komission varapuheenjohtajaksi, vaikka talouskuripolitiikasta […]

Tänään on hyvä olla eurooppalainen!

20 vuotta sitten tänä päivänä suomalaiset äänestivät EU-jäsenyyden puolesta ja Suomi liittyi EU:iin. Tänä juhlapäivänä onkin ollut hyvä pysähtyä miettimään omaa taivaltani eurooppalaisena Euroopan unionin kansalaisena ja toisaalta sitä, mitä EU merkitsee ja on mukanaan tuonut. Kuulun Erasmus-sukupolveen, jonka tuomia mahdollisuuksia Katainenkin mainosti komissaarikuulemisessaan. Insinööriharjoittelussa olin Englannissa ja Ranskassa puolestaan opiskelemassa kansainvälistä kauppaa. Euroopasta hankitut […]

Miapetra Kumpula-Natri hakee harjoittelijoita Brysseliin

Toimistomme Brysselissä etsii harjoittelijoita. Ensimmäinen harjoittelu sijoittuu loppuvuodelle 2014, kesto riippuu aloitusajankohdasta. Harjoittelijoita haetaan myös keväälle. Kevään harjoittelujaksot kestävät sopimuksen mukaan kolmesta kuuteen kuukautta. Harjoittelijana MEP:n toimistossa pääset tutustumaan niin parlamentin hektiseen arkeen kuin Euroopan tason poliittiseen päätöksentekoon. Toivomme, että olet innostunut, aktiivinen ja erilaisia tehtäviä pelkäämätön. Työskentelypaikka on toimistomme Brysselissä, missä tiimi koostuu Miapetran […]

Terveisiä parlamentin hulinasta!

Ystävät, Paljon on taas ehtinyt tapahtua, vaikka loman päättymisestä on vasta kuukausi. Päivät täyttyvät valiokunnista, S&D-ryhmän kokouksista, erilaisten intressiryhmien tapaamisista ja monenlaisista seminaareista ja iltatilaisuuksista. Työskentely onkin näin uuden parlamenttikauden aluksi ollut aikamoista juoksua pitkin parlamentin loppumattomia käytäviä. Valiokuntatyöskentely ja lainsäädäntötyö on lähtenyt täysillä käyntiin ja myös ensimmäinen noin sanotusti oikea tehtävä on nyt osaltani […]

Komissaarikuulemisia ja tiukkoja kysymyksiä

Kuluvien viikkojen aikana Euroopan parlamentti kuulee tulevaan Junckerin komissioon esitettyjä komissaareja. Näiden kuulemisten pohjalta parlamentti päättää, ovatko henkilöt päteviä ja sopivia hoitamaan heille esitettyjä tehtäviä. Kuulumisia voit kätevästi seurata netin kautta esimerkiksi seuraavissa osoitteissa: http://ephearings2014.eu/epdashboard http://www.elections2014.eu/fi/new-commission/hearings Miapetran valiokunta  ITRE kuulee peräti kahdeksaa komissaaria:

Ensimmäinen oikea tehtävä parlamentissa on nyt napattu

Vaikea uskoa, että syyskausi EU:ssa on alkanut vasta pari viikkoa sitten, niin paljon on jo tapahtunut. Lomakuukausi täällä on elokuu, heinäkuun helteessäkin paiskottiin töitä normaalitahtia. Viime viikko oli superviikko, kun komission puheenjohtaja antoi esityksensä komissioksi. Parlamentti kuulee vielä kaikki komissaariehdokkaat, ja päättää äänestyksellä hyväksyykö esityksen. Lainsäädäntötyössä, missä on parlamentin todellinen valta, olen päässyt vauhtiin. Sain […]

Demarit merkittäville ulkopolitiikan paikoille Euroopan parlamentissa

Euroopan parlamentin ulkosuhteiden valtuuskuntapaikat on jaettu. Liisa Jaakonsaari valitaan Euroopan parlamentin Venäjä-valtuuskunnan 1. varapuheenjohtajaksi. Jaakonsaari jatkaa työtään myös panafrikkalaisessa valtuuskunnassa, jossa Euroopan parlamentti tekee yhteistyötä Afrikan unionin parlamentin kanssa. Miapetra Kumpula-Natri puolestaan ryhtyy toimimaan EU:n Itäisen ulottuvuuden kehittämiseksi Euronest-parlamentaarikkokokouksessa. Lisäksi Kumpula-Natri pääsi täysjäseneksi EU-Moldova valtuuskuntaan. Jaakonsaari kuvaa EU:n ja Venäjän suhdetta äärimmäisen tärkeäksi sekä taloudellisesti […]

Kuhinaa parlamentissa

Tällä viikolla kuhinaa on kahdessa asiassa. Komission puheenjohtajaehdokas Juncker kiertää eri ryhmissä kuultavana. Valiokunnissa poliittiset ryhmät valitsevat neuvottelijansa, ryhmien koordinaattorit. Viime viikolla parlamentissa jakauduttiin valiokuntiin. Saimme suomalaismepit kehuja tärkeiden valiokuntien jäsenyyksistä ja ex-komissaari Rehn parlamentin varapuheenjohtajuudesta. Olen iloinen, että pääsin molempiin toivomiini valiokuntiin. Olen täysjäsenenä ITRE valiokunnassa, johon kuuluu teollisuus, energia, tutkimus ja telekommunikaatio. Se […]

Eräänlainen loppu, uuden alku

Tällä viikolla koitti kohdallani haikea hetki. Jätin eduskunnan taakseni ja suuntasin kohti Brysselin lentoa. Haikeudesta huolimatta tuntuu vahvasti, että tuli tehtyä oikea ratkaisu. Olen innoissani uudesta työstä. Vaikutusmahdollisuudet vaikuttavat lupaavilta. Verkostoituminenkin on jo alkanut, paitsi uusien meppikollegoiden kanssa, myös monien muiden.